Jos joutuu kärsimään huonosta politiikasta, niin mieluummin, sen sitten kärsii etelän auringon alla. Säätilaan poliitikot eivät voi vaikuttaa - ainakaan vielä.
Toivoisin tämän blogini avaavan päättäjien silmät ja ajatukset?
Suurimmalle osalle suomalaisista on vaikeata vaihtaa asuntoa, paikkakuntaa tai työpaikkaa, vaikka elämä on yhtä tyytymättömyyttä. Syy löytynee tottumuksesta, joka sitoo meidät ikäviinkin asioihin.
Pidämme liian kauan kiinni siitä, joka ei meitä miellytä ja aiheuttaa kärsimystä. Työpaikan huono ilmapiiri, epämukava asunto tai epäviihtyisä asuinympäristö ovat niitä todellisia syitä tylsään elämään. Ilmasto syyskuusta huhtikuun loppuun vaikuttaa myös elämisen laatuun, kun sen oivaltaa.
Muutto vieraaseen maahan ei ole sen vaikeampaa, kuin vaihtaa Suomessa paikkakuntaa, mutta se on paljon haastavampaa ja mielenkiintoisempaa – se tuo elämään sisältöä, jännitystä ja valtavasti uusia asioita, tapoja, uuden kulttuurin ja kielen. Internet tekee tämän päivän maanvaihdosta todella helppoa ja EU:n sisäiset avoimet rajat tekevät siitä myös turvallisen.
Onko Suomi sittenkään niin hyvä maa, kun meille on annettu ymmärtää?
Itselläni meni kymmenen vuotta ymmärtääkseni, että Suomi ei ole hyvä maa asua, jos haluaa kokea elämässään onnea. Olin kasvanut niin kiinni kotiseutuuni ja kotimaahani, vaikka se petti kaikki odotukseni oikeudenmukaisuudesta, rehellisistä tuomareista ja virkamiehistä. Ei ollut mitään merkitystä luomillani sadoilla pysyvillä työpaikoilla, maksamillani valtavilla veroilla, ei tunnollisesti suoritetulla varusmiespalvelulla. Meni kauan, ennen kuin tajusin, että poliitikot päästessään valtaan ajavatkin vain omien pienien ryhmien etuja, eivätkä suinkaan koko kansan ja valtion etua. Näin se taitaa olla kaikissa maissa, ei vain Suomessa?
Nyt, kun olen päässyt irti lapsenuskostani isänmaan hyvyydestä, niin olen alkanut tarkastelemaan aivan eri tavalla onnelliseen elämään liittyviä asioita. Vaikka olin jo 16-vuotiaana alkanut matkustamaan ulkomailla, vaikka olin jo käynyt kymmenissä maissa, niin olin ollut niissä vain turisti, joka nauttii hetken uuden maan tarjoamista antimista. Olin sisäistänyt liian kanssa eri sanontoja: ”Oma maa mansikka, muu maa mustikka”, ”Kylässä hyvä, kotona paras”. Olin jäänyt loukkuun kotiin, isänmaahan ja uskontoon, jotka olivatkin vain kliseitä, eivät todellisia arvoja. Niitä arvoja oli ylläpidetty heidän taholtaan, jotka saivat nauttia vallasta ja toisten elämän ohjaamisesta omia etujaan turvatakseen. Siinä illuusiossa olisin elänyt elämäni loppuun saakka, jos minua ei olisi pakosta riistetty siitä kaikesta irti. Minusta oli tietämättäni tullut masokisti, mutta nyt kahleeni katkaistiin ja sain vapauden. Olisin kuitenkin sen kaiken kestänyt, edes sitä huomaamatta, jos olisin saanut edes pikkuriikkisen oikeutta.
Sen myönnän, että kaikesta siitä luopuminen oli todellista tuskaa ja kärsimystä. Menettää omaisuus, yritys, koti, kotiseutu, kotimaa ja vielä uskontokin.
Elämässä mikään ei ole pysyvää, kaikki on jatkuvassa liikkeessä ja muutoksen tilassa. Onni on se, että voi itse vaikuttaa elämänsä suuntaan, voi itse vapaaehtoisesti tehdä suuriakin ratkaisuja ja muuttaa elämänsä. Valitettavaa on se, että kaltoin kohdeltuna ihminen käpertyy sisäänpäin, ja ei pysty näkemään avoimia ovia uuteen elämään, joiden takana on parempi maailma ja parempi elämä - uusi aurinkoinen huominen. Niin minullekin kävi, kunnes minut vaikeimman kautta sysättiin tuntemattomaan, näkymättömästä ovesta vieraaseen maailmaan.
Puolitoistakertainen on elämäsi pituus, kun kaamoksen vaihdat valoon ja lämpöön.
Aiemmin minulle ei ollut merkitystä säätilalla, satoi tai paisto, tuli taivaalta vettä tai räntää, oli ulkona valoisaa tai pimeää, pakkasta tai hellettä. Olin niin tottunut kurjaan säähän, etten sitä edes huomannut, yrittäjänä keskityin vain työhöni. En nauttinut erityisesti myöskään kauniista kesäpäivästä tai valkoisista hangista kevätauringon paisteessa.
Vasta viimeiset vuodet Espanjassa ja Thaimaassa olen alkanut ymmärtämään säätilan merkityksen, niin mielelle kuin ruumiille. Kun Kainuussa lähdin talviaamuna töihin, niin oli pimeätä ja kylmää, kun palasin töistä, niin saattoi sataa räntää ja tiet olivat liukkaita. Ne harvat vapaa-ajat olin käpertyneenä kotiini, neljän seinän sisälle, ulkona olevaa ikävää säätilaa paeten. Ihoni nousee kananlihalle, kun ajattelenkin sitä ulkoista kurjuutta, jossa elin, jonka olin sulkenut pois mielestäni. Olin silloin kuin muurahainen, joka teki lakkaamatta tarkoituksetonta työtä ”kuningattaren” hyvinvoinnin eteen, saaden ruoan ja asunnon.
Hymy on ilmainen, mutta jalokiviäkin kalliimpi elämän eliksiiri.
Kun näin lokakuun lopussa herään Espanjassa uuteen päivään, niin aurinko hiipii sisälle, linnut käyvät aamupesulla terassini lintualtaassa. Vien niille hiukan leivänmurusia pikku kuppiin, jonka olen heille laittanut. Lakaisen aamutakki päällä terassin lattialle pudonneita kukkia ja vedän markiisit suojaaman liialliselta auringonpaisteelta. Käväisen suihkussa, nautin aamiaisen terassillani ja kävelen puolisen tuntia kaupungin pikkukujia ja istahdan Välimeren rannan kahvilan terassille aamukahville kirjan ja älypuhelimeni kanssa. Nyt huomaan säätilan, nyt tunnen lämpimän tuleen paljailla käsivarsillani, kuulen meren aallot ja nautin auringon paisteesta. Seuraan kuinka postimies jakaa verkkaisesti ja hymyssä suin postit, pienet kaupat ja ravintolat valmistautuvat uuteen päivään. Täällä pimeys kuuluu vain yöhön, ei päivään. Se ystävällisyys, mikä välittyy vastaantulijoiden, tuntemattomien ihmisten, tervehdyksestä ja hymyistä, sulattaa masentuneimmankin sydämen. Ne lukemattomat ulkomaalaiset vanhukset ja vammaiset, jotka kävelevät tai huristelevat pyörätuoleillaan iloisin ilmein, eivät pelkää kaatumista liukkaalla kadulla, he voivat milloin tahansa tulla ulos kodistaan, ilman avustajaa ja pelkoa itsensä satuttamisesta. Heidän ei tarvitse kerjätä keneltäkään ”taksiseteleitä” päästäkseen jonnekin kaukana olevaan kauppakeskukseen ruokaostoksille, sillä kaupat ja palvelut ovat lähellä.
Me kaipaamme sitä, mitä meille ei ole, mutta emme huomaa sitä, mitä meillä on?
Meidän pitäisi kuitenkin huomata se, että ”se mitä meillä on” onkin sellaista, josta täytyisi päästä eroon. Sanotaan, että pienikin etelänloma piristää mieltä, mutta mitä se tekeekään, kun kaikki työltä liikenevän vapaa-ajan voitkin viettää ”etelän lomaa”? Suomalaiselle eläkeläiselle on parinkin viikon matka kesäiseen etelään helpotus. Kun vein äitini välillä Sri Lankaan, Kanarialle tai Turkkiin lomalle, niin hänelle oli tärkeintä se, että sai pari viikkoa kävellä turvallisesti ulkona ilman liukastumisen pelkoa, valossa ja lämmössä. Ne tuhannet suomalaiset eläkeläiset ja sairaat, jotka ovat voineet pärjätä yksin tai yhdessä Espanjan auringon alla talvet pienellä eläkkeellään, kun Espanjan verotus on ollut kohtuullisempi, ovat nyt vaarassa menettää sen edun ja joutuvat palaamaan Suomen sosiaaliturvan varaan. He, jotka ovat jaksaneet töissä, pienellä palkalla, haaveilivat eläkepäivistä Espanjassa, niin nyt se haave on kohta menetetty.
Maanpakolaiselta kysytään nyt neuvoja.
Nyt, tämän veropakolaiskeskustelun antina olen alkanut saamaan enemmän ja enemmän, viikottain useita, pyyntöjä etsiä asuntoja, työpaikkoja, lapsille kouluja, vinkkejä maastamuuttoon jne. Parhaimmillaan niitä pyyntöjä putkahtaa, täällä blogissani olevaan julkiseen sähköpostiosoitteeseeni, kolmenkin päivässä. Lukijani odottavat minulta lisää blogeja, joissa kertoisin enemmän maasta muuttoon liittyvistä asioista ja elämisestä toisessa maassa. On nuoria, vasta 17-vuotiata, on opiskelijoita, on opintonsa päättäneitä, yksinäisiä, hetero- ja homopareja, perheellisiä ja eläkeläisiä. Ne pyynnöt koskevat useita maita, ei vain Espanjaa ja Viroa, jotka hyvin tunnen.
Suomessa leikataan ja säästetään, otetaan jälleen heiltä joilla on vähiten, annetaan heille, joilla jo on enemmän.
Miten Sinä lukija voit muuttaa oman elämäsi, ettet ole riippuvainen poukkoilevasta politiikasta ja omia etujaan ajavista päättäjistä ja virkamiehistä?
Tärkeintä on laittaa ensin elämän arvot uuteen järjestykseen. Pohtia sitä, että mitkä asiat ovat tänään, mutta myös huomenna ja vanhetessa tärkeimpiä? Eläkeikäkin karkaa jo lähemmäksi 80-ikävuotta, ohittaen kohta 70-vuotta.
Hyvä palkka ei ole edellytys hyvään onnelliseen elämään, vaan mieluisa työ, kohtuulliset tulot, pienet kulut ja se elinympäristö, jossa elämäsi vietät. En kuitenkaan vertaile tässä eri maissa maksettavia palkkoja. Suomessa on keskiansio huomattavasti suurempi, kuin Etelä-Euroopassa, mutta verot ja kulut ovat myös suuremmat ja etelän lomailukin maksaa. Mutta onko Suomessa 3.500€ ansaitseva sitten onnellisempi, kuin Espanjassa asuva ja 2.000€ kuukaudessa saava? Ymmärrän hyvin, että sinun on vaikeata luopua rakkaaksi käyneestä omasta kalliista ja pienestä asunnosta, jossain kaupungin keskustassa Suomessa, kun saat tilalle Espanjassa puolta isomman ja puolta edullisemman asunnon kaupungin keskustassa tai vaikkkapa Välimeren rannalta.
Pohtikaamme tulojen ja kulujen eroa eri tavalla.
Saako sitten isommalla palkalla paremman elämän, jos pakollisten kulujen jälkeen rahalla voi ostaa vain hetken aurinkoa, lämpöä ja valoa? Moni ihminen kokee Suomessa tylsyyttä vapaa-ajallaan kotona, kylässä tai ulkona. Vapaa-ajan vietto on se, joka maksaa. Heti kun lauantai-iltana aukaiset kotioven ja suunnistat ravintolaan. Useimmilla suomalaisilla riittää rahat vain juomiin, sillä ruokailu on kallista ja ravintolavaihtoehdot, varsinkin kehä kolmosen ulkopuolella, ovat lähinnä S-ryhmän ABC-asemat, ravintolat ja kahvilat. Kilpailua ei ole, sillä se on tukahdutettu kaavoituksella ja erilaisilla säännöillä, laeilla ja rajoituksilla. Pienyrittäjän toiminta on tehty vaikeaksi ja kannattamattomaksi. Kohta on jäljellä se ainut vaihtoehto – ostoskeskus, niin pyhänä kuin arkena.
Miten Espanjalaiset pärjäävät, ilman isoja kauppa-, ravintola- ja kahvilaketjuja, kun ostoskeskuksetkin ovat kiinni sunnuntaisin?
Sitä sitä saa ihmetellä, mutta myös ihailla, espanjalaisten tapaa hoitaa ostoksensa.
Se ei kuitenkaan ole ihme, sillä palveluelinkeinon rakenne on aivan eri kuin Suomessa. Ostaminen ja kuluttaminen on tehty miellyttäväksi. Ei tarvitse ajaa minnekään autolla, sillä palvelut ovat vieressä, joten työpäivänkin jälkeen ehtii kipaista kaupassa ostamassa tarvittavat ruoka-aineet ja tarvikkeet. Valikoimat, hinnat ja palvelu on vaihtelevaa, joten jokainen löytää kukkarolleen ja tarpeilleen sopivat ostokset.
Itse asun kaupungin sydämessä ja kaikki tarvittava on lähellä. Aamukävelyllä käyn leipurilta osamassa leivät, leikkeleet lihakauppiaalta, vihannekset vihanneskauppiaalta, tupakat tupakkikaupasta ja jos remonttitavaraa kaipaan, niin viisi rautakauppaa on kolmensadan metrin säteellä. On kodinkoneliikkeitä, puhelinkauppoja, kahviloita, pubeja ja ravintoloita. Neljä isoa elintarvikeliikettä on viiden minuutin kävelymatkan etäisyydellä. Vaate ja kaikenlaisia tilpehööriliikkeitä pilvin pimein. Ne eivät ole saman katon alla kaukana, vaan vapaasti sijoiteltuna lähietäisyydelle. Mikä parasta, tunnen yrittäjät ja henkilökunnan, voin vaihtaa pari ystävällistä sanaa ja saan aina parasta mahdollista palvelua. Yksinäiselle ihmiselle se on todellinen aamun avaus, kun saa puhua kasvotusten toisen ihmisen kanssa. Ne kaikki pikkuyrittäjät työllistävät itsensä ja monen ostoskeskuksen verran toisia.
Mutta kun ne ostoskeskukset ovat sunnuntaisin kiinni, niin mitä silloin voi tehdä?
En ole kuullut Suomessa, en Espanjassa, että joku olisi kuollut nälkään sunnuntaina, kun jääkaappi on tyhjä. Elämässä on, ja täytyy, olla jotain muutakin työn vastapainona, kuin shoppailu. Ostoskeskussekoilusta on tullut suomalaisten tottumus ja tapa. Sinne täytyy päästä, koska mitään muuta vaihtoehtoa ei ole enää tarjolla. Tarvitaan tila-auto tai maasturi, että saadaan kaikki viikon ruoat ostettua ja lapset ostoskeskuksen nakkarilla ruokittua. Sunnuntaisin espanjalaiset pukeutuvat hiukan paremmin, miehillä on päällään pitkähihaiset paidat, joiden hihat on kääritty hiukan ylös, naiset ovat laittaneet itsenä kauniiksi ja pukeutuneet aistikkaasti. Lapset, vanhempien ylpeys ja silmäterät, joiden pukeutumiseen kiinnitetään erityistä huomiota. Koko perhe suuntaa jonnekin lähelle, mutta välillä myös kauemmaksi yhteiselle sunnuntailounaalle. Nauttien yhdessäolosta perheen kesken, ja useasti isovanhemmat on haettu myös mukaan. Välillä laitetaan tavanomaisempi vaatetus ja hurautetaan vaikka vuorille tai merenrannalle ”grillipuistoon”, jossa on valmiina grillejä, tulipesiä ja juokseva vesi. Yhteinen grillaushetki luonnonhelmassa antaa sen arvokkaan vapauden tunteen.
Mitenkä espanjalainen kotirouva viettää päivänsä?
Alakerran ihana espanjalainen vanhempi pariskunta on varmaan hyvä esimerkki. Mies kävelee lyhyen matkan aamulla toimistoonsa ja rouva siivoaa, laittaa lounaan valmiiksi, kun mies saapuu kahden aikaan töistä siestalle. Siestan jälkeen mies palaa töihin ja rouva ottaa rantatuolinsa ja suuntaa tunniksi pariksi Välimeren rannalle kirja tai lehti mukanaan.
He ovat aina ja kaikki vapaa-aikansa ”etelän lomalla”, nauttien auringosta, lämmöstä, hyvästä ruoasta ja ystävällisyydestä ja tarjoavat sitä toisille.
Aurinko parantaa.
Kohtalo pakotti minut tänne Espanjan auringon alle, ryöstettynä ja masentuneena. Aurinko on ollut parasta lääkettä haavoihini. Kirjoitan kyllä välillä raskaita tekstejä, sillä olen tuntenut velvollisuudekseni kertoa niitä asioita, joista vaietaan. Kirjoitan siksi, että Te, joilla on vapaa valinta elämänne suunnan määräämisessä, voisitte todella pohtia sitä, että mikä on tärkeätä elämässä ja mikä vähemmän tärkeätä, sillä kaiken sen mitä teillä nyt on tulette kuitenkin sen joskus kadottamaan.
Minne tahansa te muutattekin, niin muistakaa, että vain te itse voitte päättää, että viettekö tuliaisena iloa vai surua, rakkautta vai vihaa, suvaitsevaisuutta vai suvaitsemattomuutta, myötätuntoa vai itsekkyyttä. Se mitä te edelleen annatte uudessa maassa, niin juuri sen saman te saatte siellä itsellenne. Antaen ystävällisyyttä, te saatte ystävällisyyttä. Te itse luotte uuden elämänpiirinne mielialan. Onni ja vastoinkäymiset ovat teidän ajatustustenne, sanojenne ja tekojenne summa.
Myöhemmissä blogeissani jatkan hiukan enemmän omakohtaisilla käytännön vinkeillä parempaan elämään ja maastamuuttoon eri maihin.