Olen saanut kokea hienoja hetkiä, haastavia keskusteluja, raskaitakin, mutta myös voimaannuttavia. Hetkiä, mitkä pysäyttävät. On vain se aika ja hetki. Ei mennyttä eikä tulevaa. Tästä kokemuksesta on nyt jo yli vuosi aikaa.
Oli olemassa eräs Janne (nimi on muutettu). Sain käydä hänen kanssaan useamman keskustelun ja olen hänelle kiitollinen monesta asiasta. Kiitän kun hän avautui minulle ja kertoi elämästään. Olen kovin pahoillani kun hänen elämänsä ei kestänyt enempää kuin 32-vuotta. Elämä päätti toisin kuin hän olisi itse halunnut.
Voimme vaikuttaa elämäämme joissakin asioissa, mutta emme kaikessa. Meidän tulisi jokaisen elää hetkessä, tätä aikaa, juuri nyt ja tänään. Suunnitelmia, unelmia ja tavoitteita pitää olla, mutta elämä on nyt ja tässä. Sitä ei pidä unohtaa. Joskus minusta tuntuu, että me aiomme elää sitten joskus. Kun jää eläkkeelle tai kun lapset ovat aikuisia ja muuttaneet omilleen. Ihan kuin se elämä alkaisi sitten.
Jannekin olisi halunnut elää ja seurata lastensa kasvamista. Osallistua heidän elämäänsä, harrastuksiin ja kokea kasvamisen haasteet, murrosiän ja kiukut sekä kyseenalaistamiset. Sitä Janne ei nyt voi kokea. Se oli hänelle surullisinta. Hän huolehti kovasti kuinka perhe pärjää kun häntä ei enää ole.
Janne soitti minulle ensimmäisen kerran joulukuun alussa. Jotenkin sain hänestä heti lämpimän ja ystävällisen vaikutelman. En koskaan tavannut häntä, mutta hän soitti minulle useamman kerran.
Janne kertoi millaista oli odottaa kuolemaa kun se nyt on tulossa ja kukaan sitä ei voi estää tulemasta. Hän sairasti vajaan vuoden. Viimeiset ajat hän oli sairaalassa. Kipuja hänellä ei paljoa ollut tai jos olikin, niin lääkitys auttoi häntä. Sairaus vei myös hänen fyysiset voimansa ja hän ei jaksanut loppuvaiheessa liikkua.
Janne kertoi harkinneensa itsemurhaa kun oli saanut tietää, että ei tule selviämään sairaudesta. Oli pohtinut monta kertaa. Hän ei halunnut sitä tehdä. Oli miettinyt myös olisiko ketään joka häntä siinä auttaisi. Janne kertoi, että ei uskaltanut sitä kysyä.
Hän kysyi minulta tajuanko millaista on tietää kohta kuolevansa? Ei sitä voi samalla tavalla ymmärtää ja tuntea kuin kohta kuoleva itse. Kerroin, että olen hoitanut kuolevia hyvin paljon työni puolesta aikoinaan ja kokenut surua, sairautta, kärsimystä ja monenlaista hätää paljon. Mutta ei minullakaan, työstäni ja kokemuksistani huolimatta voi mitenkään olla samaa tunnetta ja kokemusta kuin sairaalla itsellään on. Sairastamisen kokemus on henkilökohtainen ja sisäinen hätä on oma. Sitä ei voi ulkoistaa. Siitä voi kyllä kertoa. Hoitajana sen voi nähdä ja asioita tulkita.
Kukapa tietää, vaikka jonakin päivänä jatkamme taas keskustelua siellä jossakin.
Voi kuinka kauniisti aurinko jo toisinaan paistaa. Luonto odottaa kesää lähestyväksi ja mahdollisuutta puhjeta kukkaan. Puut täyttyvät lehdistä, pensaat ruusuista ja saamme taas nauttia luonnon monimuotoisuudesta ja valosta. Kyllä se kesä sieltä tulee, mutta eletään rauhassa nyt tämä aika.
Kun näit vesitilkan
kutsuit sitä mereksi
Kun näit hiekanjyvän
sanoit sitä vuoreksi
Leivän piti olla mustaa,
oikeaa, ja rakkauden
paitsi ikuista
niin syvää
että siihen saattoi hukkua
Tommy Tabermann