Tällaisia rohkaisevia uutisia tulee nyt vähän väliä kun avaruusteleskooppi Kepler löytää taas uuden planeetan, joka voisi sijaita "elokehällä", eli sen lämpötila mahdollistaisi nestemäisen veden olemassaolon:
http://www.mtv.fi/uutiset/ulkomaat/artikkeli/nasan-kova-uutinen-maankalt...
Tuon lisäksi merkki hapesta planeetan kaasukehässä saattaisi kertoa elämästä, vapaa happihan on hyvin reaktiivinen aine, eikä sitä voi esiintyä, jos ei joku prosessi sitä jatkuvasti tuota, Maassa tuo prosessi tunnetaan nimellä fotosynteesi, kasvit yhteyttävät auringonvalon energialla vettä ja hiilidioksidia ja vapauttavat happea.
Elinkelpoisia planeettoja on siis ilmeisesti valtava määrä pelkästään omassa galaksissamme kymmenin tuhansin, miksei myös elämää? Elämän synty voi kuitenkin olla, vaikkapa aikaa olisi vuosimiljardeja, äärimmäisen epätodennäköistä, ellei kuviossa ole mukana muuta kuin sattuma. Tuulenpuuska joka romuhallin läpi puhaltaessaan luo toiseen päähän jumbojetin on eräs vertaus, sekin on todennäköisempää, koska elämä alkeellisimmallakin tasolla on huimasti jumbojettiä monimutkaisempaa.
Vaikka tunnetun maailmankaikkeuden jokainen atomi osallistuisi tähän luomistyöhön, ei aika riittäisi elämän ilmaantumiseen universumin eliniän aikana. Elämä on siis aineen äärimmäisen epätodennäköinen satunnaiskompositio joka hyvinkin (ja todistetusti) on tapahtunut vain kerran täällä Maassa.
Toista kautta saatu todiste ylläkerrotusta on nk. Fermi-paradoksi, jonka esitti aikanaan kuulu ydinfyysikko ja nobelisti Enrico Fermi, "Missä kaikki ovat?". Jos maailmankaikkeus kuhisisi elämää, täällä pitäisi olla tungosta vierailijoista, mutta edes SETI-ohjelman vuosikymmenien tähtien haravointi ei ole vastaanottanut pihaustakaan mistään älyllisestä signaalista, taivas ei vastaa meille.
Luin aikoinaan kirjan, jossa esitettiin sata syytä sille, miksi emme löydä muuta elämää kuin omamme ja yllättävästi olin jo aikaisemmin tullut samaan lopputulokseen kuin kirjoittajat: Elämää on maailmankaikkeudessa, mutta vasta jälkeemme, me olemme ensimmäiset. Lohdutontako? Ehkä, mutta myös huimaa, vastuumme elämän säilymisestä on ääretön, jonkin maapalloa kohtaavan apokalyptisen tuhon mahdollisuuden edessä meidän tulee levittäytyä avaruuteen, toisille planeetoille säilyttääksemme ainutlaatuisen perintömme. Onneksi tämä "tutkimusmatkailu", uuden etsiminen on geeneissämme.