Helsingistä Tarttoon on 300km ja Kajaaniin 600km, mutta elo on aivan toinen.
Tämä blogini kertoo siitä, kun elämää on kerran saanut maistaa, niin siitä ei halua luopua. Blogi on tarkoituksella piikittelevä. Kainuu on tässä esimerkkinä, koska olen sieltä kotoisin.
Vietin tänään 23.8.2015, iltaa tarttolaisten ystävieni kanssa Eestissä ja tarkkailin elämää Tartossa ja vertailin sitä, Kainuun pääkaupungissa, Kajaanissa käyntiini kesäkuussa.
En yhtään ihmettele, että suomalaiset nuoret haluavat opiskelemaan Tarton yliopistoon ja muille maille, sillä täällä Tartossa on elämän vapaus - elämä ja vapaus! Miksi palata vanhaan - kuolleeseen kylään.
Tässä tavallinen lauantai-ilta Tarton elämää. Pingistä ravintolan terassilla, tulishow kadulla kuppiloitten välissä kello kahdenaikaan yöllä. Valtavasti ihmisiä kaduilla, ei yhtään humalaista, ei yhtään örisiää, ei huutoa, ei meteliä – vaan elämäniloa, naurua, ystävällisiä katseita ja sanoja, jopa iäkkäämmälle kulkijalle.
Kaikki tämä ilo ja elo olisi ankarasti kielletty Suomessa? Ravintoloille karsinat, ilo ja nauru pois, ei pingistä terassilla, baarimikko ei saa ottaa työntouhussa hömpsyä olutpullosta (Tartossa otti), ei varomatonta tulenkäsittelyä, ei lasin kanssa baarista kadulle ei ei ei ei…virkavalta paikalle rauhoittamaan, täyttämään putkat ja selviämisasemat? ”Nuori älä pidä huolta itsestäsi ja kaveristasi, virkavalta pitää sinusta huolen.” Sinulla riitti rahat vain nopeaan känniin, jonka lopputuloksena oli tiedottomuus ja korkealla alkoholiverolla maksettu virkavalta.
Väkivalta luo väkivaltaa, kiellot luovat anarkiaa. Tarvitaan virkavalta kertomaan mitä saa tehdä, mitä ei saa tehdä.
Kävin seitsemän vuoden jälkeen Kainuussa, viime kesäkuussa, jännitin sitä, että mitä siellä saa tehdä ja mikä on kiellettyä. Selvisin reissusta ilman sakkoja, ilman putkareissua – hyvä minä! Ankeata siellä oli, vanhassa kotikaupungissani. Kaikki oli, ainakin ulkoisesti rempallaan. Siitä oli tullut S-kaupunki, suurin osa kaupungin muutamista ravintoloista on S-ryhmän ja lisäksi on pizzeriat ja nakkarit. Tartossa, ostovoimaltaan samanvertaisessa kaupunissa on yli 100 ravintolaa ja kahvilaa, eikä yhtä ketjuravintolaa tai kahvilaa; onneksi niin, sillä tarjonta, laatu ja palvelu ovat kansainvälistä huippuluokkaa. - Kajaanin kaupungin keskustassa näin noin 50 ihmistä ja keskustan ulkopuolella Prismassa 1.500 ihmistä? Talot olivat maalaamatta ja korjaamatta. Harmaata ja synkkää juhannusviikolla. Aamukahvikuppia sain etsiä, että sen sain. Kainuu, marja-aitta, mutta ravintolasta ei saanut edes pyytämällä maksapihville puolukkahilloa, vaikka ”lähempää ruokaa”, lähiruokaa ei voi olla, sillä siellä käyvät marjanpoimijat jopa Thaimaasta saakka. Sitä puolukkahilloa en saanut myöskään edellisellä kerralla Kajaanin ravintolasta seitsemän vuotta sitten.
Näin vanhetessa, parissa maassa pakolaisena asuneena ja neljässäkymmenessä maassa käyneenä, alkaa vähitellen huomaamaan, että suomalaiset on alistettu työnorjiksi lainsäädännön ja virkavallalle siirretyn kotikasvatuksen vuoksi. Suomalainen, tee työtä; älä iloitse, älä naura, älä nauti, kuin vain niissä rajoissa, jotka ovat kieltojen välissä. Tee työtä, osta kallis asunto ja auto, maksa niitä pienenevästä eläkkeestäsikin. Eläkeikä karkaa käsistä. Parempi, että kuolet, ennen eläkeiän saavuttamista, ettet hoksaa elämäsi menneen sivu suun.
Maapallon pohjoiskolkka tarjoaa ilmastollisesti vain lyhyen kesän, jos sitäkään, nauttia ainutkertaisesta elämästä, sekin on kaikilta osin kiellettyä. Jos yrität, jos työllistät, niin se on suuri rikos, ja vielä suurempi jos menestyt. Eläkkeelle siirtyminen, se vasta rikos onkin, siitä täytyy rangaista ylimääräisellä rangaistusverolla. Lapsien saanti on hauskaa vähän aikaa, kun saa maailmankuuluisan äitiyspakkauksen. Siihen se ilo sitten lopahtaa, kun ne lapset täytyy vielä ruokkia ja samalla käydä töissä, että saa ilmaisen koulutuksen sivukulut maksettua – harrastusvälineet, kännykät, tabletit, tietokoneet, vaatteet, puhelin- ja nettikulut jne. Viimeistään silloin oivaltaa, että parempi ja edullisempaa olisi ollut kasvattaa lapsi Espanjan auringon alla, pienemmällä palkalla, mutta myös pienemmällä vaivalla, ei ainaista kurahousujen pukemista ja talvivarusteitten hankkimista.
Ja se elämän viimeinen matka, kun jäsenet alkavat kolottamaan, sydän reistailee, pissi ja kakka eivät tahdo millään tulla…kuka auttaa, kuka on tukena? Ei ristinsielua mailla ei halmeilla näy. Arkkua ne tarjoaa, valkoista tai tammista, niitä on tarjolla. Niinpä kaunista on ajatella, kun ne minua arkussa kantavat, sittenkin välittivät, kun hautaan pukkasivat yhdessä – niin ajatteli mökinmuori, kun mullat päälle heitettiin. Sieltä pilvenreunalta sitten tiirailee, kun perilliset kuppeja ja purnukoita jakavat – riitahan niille tuli.
Ehkä olisi nyt se viimeinen hetki ottaa neuvosta vaari – Elä, anna toisille mahdollisuus elää – nuoremmille vapaus, ei kieltojen vankila – maailma on muuttunut, maailma on nuoren kännyköissä, tableteissa ja netissä, joten se ei ole enää kaukainen haave – maailma on nuorten kädessä ja sitä älä kiellä. Kielloilla Sinä heidät menetät Suomenmaa.
Tarton elämänilossa alun kirjoitin, mutta Kainuun alennustilaa ajatellessani, ja hetki sitten nähneenä, surussani tämän lopetan.
Antakaa ihmisille edes muutama hetki nauttia elämästä; hetki lapsuudessa, hetki nuoruudessa, hetki aikuisena, hetki vanhuudessa - älkää kieltäkö elämäniloista nauttimista, vaan suokaa ne itsellenne ja tarjotkaa toisille hetki elämää.
ps. en halua tällä blogillani halventaa kainuulaisten elämää, vaan irrottaa teidät elämään! Ravistelkaa itsenne hereille, ravistelkaa itsenne pois bonuskorteista ja suokaa mahdollisuus yksityisille yrittäjille luoda teille elämyksiä. Vaatikaa kaupunkien ja kuntien päättäjiltä elämisen vapautta, huolehtimista kun apua tarvitsette, antakaa arvo työntekijöille ja yksityisille yrittäjille, jotka työpaikkoja luovat ja niitä ylläpitävät.