Elämä näyttää pyrkivän johonkin. Tätä kutsutaan teleonomiaksi. Teleonomia on osa elämän määritelmää, ilman sitä emme erota elävää elottomasta. En kuitenkaan usko erityisiin teleologisiin lakeihin tai finaalisiin syihin. Kyse on vain säilymisestä.
Elämän kokonaisuus monimutkaistuu välttämättä. Välttämättömyyden selittää säilymispyrkimys, kamppailu entropiaa vastaan.
Evoluutiolla ei selitetä. Evoluutio on. Evoluutiota selitetään. Hedelmällisesti sattumalla ja luonnonlaeilla tai hedelmättömästi suunnittelijan oikuilla.
Innokkaimpien adaptationistien ongelma on vain siinä, että he eivät kiinnitä riittävästi huomiota energianvaihduntaan.
Luonnonvalinta on tietenkin testattavissa. Jo Charles Darwin itse, Origin of Speciesin ensimmäisen painoksen sivulla 190 toteaa yksiselitteisesti:
"If it could be demonstrated that any complex organ existed, which could not possibly have been formed by numerous, successive, slight modifications, my theory would absolutely break down. But I can find out no such case."
Fysiikan ja kemian luonnonlakien testattavuutta ei kukaan kai epäilekään. Metabolismin merkitystä evoluutiossa pitäisi kuitenkin korostaa enemmän. Siksi viime aikojen kiinnostavin evoluutioteoreettinen teos on Nick Lanen The Vital Question (Profile Books, 2015).
Ilman silkkaa sattumaa luonnolla ei silti olisi, mistä valita.